Kun seinä tulee vastaan

Olen viime aikoina tuntenut toistuvasti törmääväni seinään. Tunne tulee, kun yritän saada työhöni liittyviä asioita toteutuksen asteelle. Ideoita, ajatuksia, suunnitelmia on vaikka kuinka paljon. Ne vaan junnaa paikoillaan. Tuntuu, kuin vanne kiristäisi päätä ja aivotoiminta loppuisi. Tulee semmoinen aivosumu ja ahdistaa. Tosi monta kertaa olen todennut muiden toteuttavan minun suunnitelmia ja ideoita. Olen ajatellut, että toi on se juttu mitä minun päässä pyöritän. En vaan ole saanut joko sanoitettua niitä tai muuten alulle. Se on todella turhauttavaa ja ärsyttävää. Tulee totaalinen stoppi ja tuntuu, kuin löisin päätä seinään uudestaan ja uudestaan. Ihan, kuin joku estäisi minua etenemästä. Ihan, kuin joku pitäisi musta kiinni. Tästä seuraa ajatus, että minä en vaan osaa tiettyjä asioita. Muut osaa paremmin ja se ei ole vaan minua varten. Ei kannata edes yrittää. Antaa olla. 

Olen viimeisen kahden kuukauden aikana ollut heittämässä hanskoja tiskiin. Tästä ei tule mitään, minä en osaa, ihmisiä ei kiinnosta mikään minun tarjoama juttu, minä en ole riittävän hyvä minun työssäni, Turhaan minä enää edes yritän nähdä vaivaa yhtään minkään eteen. Lopetan hommat ja laitan pillit pussiin. Kunnes kerään itseni, nousen ja lyön taas päätäni seinään. Koska sisällä on se palava halu toteuttaa omat ideat ja suunnitelmat. 

lopetan hommat ja laitan pillit pussiin.

Viikonloppuna juttelin mieheni kanssa näistä asioista tai minä puhuin ja hän kuunteli sujuvasti. Hän ei kerennyt edes sanomaan mitään, kun minulla lamppu syttyi. Tuli oikein semmoinen ahaa momentti. Siis hetkinen...Minä en osaa, minä en tiedä enkä osaa toteuttaa? Kysyin sitten itseltäni lyhyen ja ytimekkään kysymyksen, Miksi? Miksi en osaa, miksi koen etten osaa? Mitä on kaiken tuon takana? Mikä on se oikea ongelma? 

Pelko, jännitys, epävarmuus, heikko omanarvontunto. Se oli selkeä vastaus ja rupesin ymmärtämään tätä koko hommaa. Niinpä tietenkin, asiat joita olen työstänyt on edelleenkin todellisia. No mitenkäs tästä nyt sitten edetään? Menemällä eteenpäin ja tekemällä. Otettava se ensimmäinen askel ja puskettava sen seinän läpi. Tehtävä asioita rohkeammin, kokeiltava. Enhän minäkään kaikesta tykkää. Monesti olen ajattelut jostain kurssista tai työpajasta, että ai tämä on vaan tämmöinen. Se on varmasti se mitä itse en halua saada aikaan muissa ihmisissä. Mutta mitä sitten, jos näin onkin. Mitä minulle voi tapahtua siitä? Ei yhtään mitään. Se ei satuta minua enkä menetä mitään. No ehkä asiakkaan, mutta onko sekään niin vaarallista. Minä vaan päätin, että ei käy. Tämä ei sovi minulle. En suostu enää alistumaan pelolle tai epävarmuudelle. Toteutan mitä haluan, teen sen omalla tyylillä ja katson mihin se vie. Aina voi kehittyä, oppia uutta ja tulla itsensä paremmaksi versioksi. 

En suostu enää alistumaan pelolle tai epävarmuudelle.  

Ensimmäinen steppi on tämä blogi. Olen kauan aikaa sitten kirjoitellut blogia ja tämä uuden aloittaminen on muhinut mielessä. Aiheet liittyy elämään. Se on aika laaja käsite, mutta niin on välillä minun ajatuksetkin. En välttämättä pysty kirjoittamaan väkisin jostain aiheesta. Aiheet yleensä vain nousee jostain syvältä. Silloin kirjoittaminen on luovaa ja se vaan syntyy. Ei tarvitse suunnitella ja miettiä sen kun antaa mennä. En myöskään mieti oikeinkirjoitusta. Jos nyt joku pilkku osuu kohdalleen niin, ihan jees. Joten, jos olet oikeinkirjoitus syynääjä, niin ole vaan. En myöskään halua liikaa silotella tekstiä. Sanon suoraan ja rehellisesti mitä mielessä on. Joten tältä blogilta voi odottaa mitä tahansa. Tosi kova tarkoitus olisi suht säännöllisesti saada ajatuksia avattua, mutta jos ei ole asiaa niin ei ole.

Oletko kokenut tai koetko parhaillaan, ettet osaa tai jokin pidättelee sinua. Pysähdy rakas siihen paikkaan ja lähde tunnustelemaan mikä voisi olla sen takana. Mikä se on mikä pidättelee sinua? Sinulla on ehkä ajatus mikä estää ja sen takana on yleensä tunne. Mistä se tunne tulee, mikä sen aiheuttaa? Mitä sinä voisit lähteä tekemään sen tunteen ja purkamiseksi? 

Mikä on sinun ensimmäinen askel?

-Linda-