Reiki

Reikiä on vaikea selittää, se pitää ehdottomasti kokea itse.

Reiki hoito tarjoaa juuri sen mitä sillä hetkellä tarvitset. Reiki on rauhoittumista, rentoutumista ja pysähtymistä itsensä äärelle. Se myös tasapainottaa mieltä ja kehoa. Reikin energia menee sinne minne keho sitä tarvitsee. Siksi hoito onkin aina koko kehon hoito. Reiki on ikään kuin energiatankkaus, jonka aikana ja /tai jälkeen voi tulla vahvojakin tuntemuksia. Itku ja ärsyyntyminen on aika yleisiä mitä nousee. Myös tyyneys, hyvän olon tunne ja rauha omassa kehossa on läsnä. Parhaimmillaan Reikihoidossa saavuttaa meditatiivisen olotilan.

Oma kokemus

Reiki on tuonut erityisesti rauhallisuutta ja luottoa siihen, että asiat kyllä järjestyvät. Lyhyenkin reiki harjoituksen avulla olen huomannut rauhoittuvani helpommin. Monesti on tuntunut hoidon jälkeen, kuin palikat omassa kehosssa olisi paikoillaan.

Olen opiskellut Mikao Usuin opettamaa reikiä, mikä on kehittynyt 1920-luvulla ja lähtöisin Japanista. Japanista reiki levisi Hawaille, USA.han, eurooppaan ja 1980-luvulla Suomeen.

Hoitoon tullessa

Hoitoon tullessa ei tarvitse olla mitään ns. ongelmaa. Eikä siinä hoideta yhtä tiettyä kohtaa, vaan se on koko keholle tehtävä hoito. Tämä pätee niin lähi-, kuin etähoidossakin. Paikan päällä tehtävässä hoidossa saat levätä hoitopöydällä kevyesti peiteltynä. Hoidon aikana käyn koko kehon läpi kevyesti koskettaen. Käsiä pidän paikallaan kehon eri kohdissa ja annan energian virrata. Viipyilen aina sen aikaa, kun keho sitä pyytää.

Etähoidossa tarvitset rauhallisen hetken ja tilan itsellesi joko istuen tai maaten. Etähoitoa sovittaessa, saat vielä lisäohjeita sähköpostitse.


Reikihoito 60min 55€

Etähoito 15-20min 35€

Ajan lähihoitoon voit varata nettiajanvarauksesta 

Ajan etähoitoon voit varata sähköpostitse hierontahetkiab@gmail.com.

Paikkana toimii Majacca Espoonlahdessa.

© 2024 Hierontahetki A.B Merenkulkijankatu 5, 02320 Espoo
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi!